Rauman kansalaisopiston kurssiohjelman mukaisesti 16. – 17. 11. -13 pidettiin tuohitupen valmistaminen -viikonloppukurssi. Itselleni kurssi oli tulikaste opettajan tehtäviin, onneksi opettamani aihe on minulle läpeensä tuttu, joten vakaalta pohjalta oli hyvä lähteä opettamaan.

Kuusi kurssille ilmoittautunutta opiskelijaa saapui innostunein ja odottavin mielin lauantaiaamun sarastaessa kurssitiloihin. Jokaisella kurssilaisella oli mukanaan puukko, jonka ympärille tuppi oli tarkoitus tehdä. Joukossa oli niin perinteisempää maasepänpuukkoa kuin koristeellinen, luusta ja männynpahkasta tehty ja tarkasti kaiverrettu, hevosenpää puukko. Jokaiselle kurssilaiselle asetettiin tavoite, tuppi pitää olla valmis sunnuntai- iltaan mennessä.

Kurssin aluksi esittelin muutamaa erilaista tuohituppimallia ja kurssilaisten kesken päätettiin malli, jonka jokainen valmistaa. Vaikka muutama oppilaista epäili monimutkaisen tupen valmistusta alkajalle liian kovaksi palaksi, päätettiin ottaa haaste vastaan ja tehdä teräväkärkinen, pari kertaa kavennettu lestallinen tuppi.

Puheista teoiksi

Kurssilaisten valmistellessa tuohilevyjään punontaan tarvittaviksi nauhoiksi vaihdettiin muutama sana siitä, kuka tuohta saa kerätä, mistä sitä saa kerätä ja milloin olisi se ”tuohikuun” aika. Länsirannikolla kasvavista koivuista ei kuulema paikallisen perimätiedon mukaan saa kunnollista tuohta puhdetöiden tekemiseen. Onneksi kurssilla materiaalina ollut tuohi oli peräisin kotiseuduiltani itäisestä keski- Suomesta, sieltä mistä sitä ”parempaa” tuohta löytyy.

Kun kurssilaiset olivat saaneet tuohilevynsä siivutettua nauhoiksi, aloitettiin tupen teko. Uudet tekniikat ja punontamallit katsottiin yhdessä läpi, muuten opastin jokaista yksitellen siinä vaiheessa missä meni sormi suuhun. Ensimmäinen kurssipäivä eteni iltaan ja tupet alkoivat näyttämään pikkuhiljaa oikeanmuotoisilta.

Ensimmäisenä päivänä kurssilaiset oppivat tuohen käsittelyn, punonnan aloittamisen, kulmien teon, supistamisen ja nauhojen jatkamisen.

Sunnuntai

Sunnuntaiaamuna, Eino- myrskyn pauhatessa ulkona, jatkettiin töiden tekemistä ja tavoitteena oli saada tupet valmiiksi. Hämmästyksekseni  ja muiden kurssilaisten kiusaksi yksi oppilaista oli paiskinut koko yön töitä ja parsinut tupen valmiiksi. Yleensä sanotaan, että päivä nauraa yön töille, mutta tällä kertaa nähtävillä oli se kuuluisa poikkeus joka vahvistaa säännön, työjälki oli siistiä ja kokonaisuus sopusuhtainen. Oli oppi mennyt perille!

Hetkittäin opetustilassa vallitsi täysi hiljaisuus, kuusi miestä punoivat ja parsivat keskittyneinä tuppiaan ja ilmassa oli tiivis tunnelma – ehditäänkö saada tupet valmiiksi iltaan mennessä. Hiljaisuus kuitenkin väistyi värikkään Raumalaismurteen kajahtaessa ja miesten nauraessa karskin vitsin päätteeksi. Sitten puhuttiinkin taas vuoroin puukoista ja laivoista.

Sunnuntaipäivä kääntyi iltaan ja kurssin loppusuora alkoi häämöttää. Tupetkin alkoivat valmistua yksi toisensa jälkeen. Jokunen kurssilaisista ehti aloittaa suoran tupen tekemisenkin, toisille riitti pelkästään yksi tuppi. Kurssin päätteeksi tupen kuvattiin ja jaettiin ajatuksia siitä, minkälainen kokemus tuohisen tupen valmistaminen oli. Miltei jokainen sanoin tupen teon olleen kuviteltua työläämpää ja että arvostus tuohituppia ja tuohitöitä kohtaan yleisesti kasvoi entisestään.

Kurssin päätteeksi kurssilaiset lunastivat itselleen tuohia useamman tupen tarpeiksi, nähtäväksi jää onko ensi keväänä Fiskarsissa aikaisempaa enemmän tuohituppisia puukkoja – toivotaan, sillä ne ovat yksi osa puukkokulttuurimme historiaa.

Seuraavaan kerran tuohi taipuu tupiksi toivon mukaan vuoden kuluttua Raumalla, mutta mahdollisuuksien mukaan myös aikaisemmin, jos löytyy tarpeeksi halukkaita oppilaita kurssin toteuttamiseksi.

Kiitos kaikille kurssille osallistuneille ja toivottavasti into tuohitöiden tekemiseen jatkuu edelleen!